No contact -katsastus ja noutopalvelu
Vallitsevassa tilanteessa haluamme palvella Sinua ennen kaikkea turvallisesti, Sinun ja työntekijöidemme terveys edellä.
Mikäli takaraja leiman saamiselle lähenee, eikä oma tilanteesi esimerkiksi riskiryhmään kuuluvana tahdo mahdollistaa reissua katsastuskonttorille, kannattaa tutustua kahteen uuteen palvelukonseptiimme, joissa auton voi katsastuttaa tyystin ilman lähikontaktia. Näillä muokkauksilla toimintaamme pyrimme takaamaan mahdollisimman turvallisen tavan katsastuttaa auto, ilman että asiakas joutuu odottamaan välillä ruuhkaisissakin toimipisteissämme.
Haluamme tehdä parhaamme koronaepidemian leviämisen estämiseksi palvelemalla asiakkaitamme entistä joustavammin ja laajemmin.
1. Ajanvaraus
Varaa aika omalta asemaltasi verkossa. Suorat linkit asemiemme varaussivuille hieman alempana. Varausprosessin kohdassa 4 syötä Kampanjakoodi-kohtaan “NOCONTACT” ja klikkaa “HAE”. Näin varauksesi mukana meille välittyy tieto toiveestasi. Sen jälkeen valitse vielä maksutavaksi “Verkkomaksu”.
2. Ennen katsastusta
Saapuessasi asemalle aja autosi katsastukseen tuleville ajoneuvoille varatulle paikalle, ja joka tapauksessa mahdollisimman lähelle aseman sisäänkäyntiä. Jää odottamaan autoon katsastajan saapumista.
3. Katsastus
Katsastaja tulee autollesi viimeistään varaamaasi kellonaikaan. Katsastustapahtuma kestää 10-15 minuuttia, jona aikana ehdit vaikkapa tehdä pienen kävelylenkin.
4. Katsastuksen jälkeen
Katsastaja ajaa autosi hallista, mukanaan tulostettu katsastuspäätös. Katsastajan noustessa autosta hän, turvallisen etäisyyden päästä, käy halutessasi läpi katsastuksessa ilmenneet seikat ja kertoo päätöksen. Tämän jälkeen pääset jatkamaan matkaasi.
Lisätietoja palvelusta saat olemalla yhteydessä meihin vaikkapa puhelimitse.
Huom! Katsastajamme käyttävät kertakäyttöisiä suojakäsineitä koko katsastustapahtuman ajan. Muutoinkin huolehdimme riittävästä hygieniasta viranomaisohjeiden mukaan.